maanantai 26. syyskuuta 2016

ENKELISHAMAANEJA JA KUUKAUTISVERI -MAGIAA


Horror-Shop on osallistunut vuosien aikana mitä erikoisimpiin ja erilaisimpiin tapahtumiin. Jos meidät johonkin kutsutaan, niin aina otamme ehdotukset tosissaan ja mitä mielenkiintoisempi tapahtuma, sitä varmemmin mukaan lähdemme. Kun ystävämme SYSIMAA meidät tähän tapahtumaan mukaan kutsui, asiaa ei tarvinnut kahta kertaa miettiä - vastasimme välittömästi että mukana ollaan!



Olin jo ennakkoon tutustunut pintapuolisesti ohjelmaan ja luentoihin. Mukana olisi muutama hyvinkin mielenkiintoinen setti ja sitten taas näitä mitkä laittoivat hymyilyttämään ja huolella. Luvassa olisi magiaa ja pakanallisten uskontojen esittelyjä, mutta myös kaikenmaailman enkelihörhöjä sekä hippejä, jotka kuuntelevat kivenlohkareista äiti maan lauluja. Periaatteeni on aina ollut se, että antaa kaikkien kukkien kukkia niin kauan kun he eivät häiritse minun elämääni, joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti rakentamaan standia varvastossun läpsyttäjien iloksi ja/tai kauhuksi.

VOI ISÄNKISSANVITUNVIIKSET (ystävääni lainatakseni). Mitä aktuaalista vittua tuolla lavalla tapahtuu?!? Enkeli hakkaa rumpua ja ja ja... Pakko mennä katsomaan lähempää. Leuka loksahtaa auki, sitten puren huultani ja pakko kävellä pois. Paljon olen elämäni aikana nähnyt, paljon tulen vielä näkemään, mutta tämä oli ensimmäinen enkelishamaani kokemukseni. Aika vaikea selittää mitä tuli sillä hetkellä mietittyä, mutta koska kunnioitan paikalle saapuneita luennoitsijoita ja heidän yleisöään, kävelen pois. Jos olisin jäänyt tätä näytelmää seuraamaan, olisi ilmeeni paljastanut mitä siitä ajattelin juuri sillä hetkellä...

Palaan takaisin omalle myyntipaikalleni tarjoamaan ihmisille sitä mitä me olemme aina tarjonneet. Valikoimamme poikkeaa varsin voimakkaasti monen muun pöydän tarjonnasta, mutta kuten jo aikaisemminkin totesin, erilaisuus on rikkaus. Se näkyy myös myynnissä, sillä hyvin useat messuvieraat ovat kiinnostuneita myös mustasta magiasta, VooDoosta, Asatrusta, Odinismista, Satanismista ja huonoa makua edustavista paidoista. Kauppa käy ja ihmisten kanssa on mukava jutella ties mistä aiheista. Eri elämänkatsomukset ja uskonnot ovat aina kiinnostaneet minua ja täällä jos missä niistä saa taas uutta tietoa.

Myös muinaissuomalaisuus oli esillä varsin hyvin
monen näytteilleasettajan toimesta.
Yksi ihmisryhmä kuitenkin on, jonka kanssa en jaksa olla tekemisissä. Täällä heitä kutsuin sihisijöiksi. Näitä saatanan kiihkouskovaisia (kristittyjä, valkoisen valon hörhöjä tai mitä tahansa muiden juttujen paheksujia). Ei mene kovinkaan kauaa kuin yksi näistä löytää luokseni.
-Sinä edustat  pahuutta! Sinun paitasi edustaa pahuutta! Miten sinut on päästetty tänne? Miksi sinä olet täällä, sylkee sihisijä sanoja suustaan silmät päässä pyörien!

Yleensä en jaksa näitä noteerata, enkä kuluttaa energiaa, sillä se on hukkaan heitettyä aikaa.  Näiden ajatusviiva huutaa nollaa ja fanaattisuus on korvannut ajattelukyvyn ajat sitten. Huomaan kuitenkin mummelin kaulassa ristin ja kerron hänelle, että hänen korunsa symboli ja hän itse edustaa minulle pahuutta, ihmisten orjuuttamista ja politikointia. Naama vääristyneenä sihisijä tuijottaa minuun samalla kun hän poistuu väentungokseen. Naurattaa, se on ainoa reaktio mitä näistä nykyisin tulee. Miksi helvetissä joku on valmis maksamaan jopa pääsylipuista että pääsee pahoittamaan mielensä. Ei auttanut, että kerroin sihisijälle, että pakanuudessa on myös polkuja laidasta laitaan, ei vain enkelihörhöilyjä tai kivien halaajia.


Messut menevät vauhdilla erilaisia keskusteluja käyden ja samalla tulee tutustuttua myös muihin näytteille asettajiin. Harmillisesti en kuitenkaan pääse kiertämään kovinkaan laajalle, sillä olen paikanpäällä yksin ja hyvä jos edes kerran päivässä pääsee vessassa käymään. Onnistun välttämään sormipupu työpajan, johon ystäväni naapuripöydästä koittaa minut mukaan värvätä. Jossain kulkee se raja missä ollaan mukana ja missä ei. Myöskään juuri alkavaan tanssi workshoppiin ei kuulemma miehenä mukaan pääsisi, vaikka verimagia kiinnostaakin - siihen saakka kunnes kuulen sen olevan jotain kuukautisiin liittyvää. Ainoa mielikuvani tämän jälkeen on, että minkäköhänlainen moppaaminen tuolla alueella on, kun performanssi päättyy ja varvastossujen läpsyttelijät liukastelevat takaisin muihin puuhiinsa.


Vaikka aika ajoin mieleeni hiipii ajatus, että haluan kokeilla samoja sieniä, mitä osa messuvieraista on selkeästi syönyt, viihdyn täällä. Tunnelma on huomattavasti vapautuneempi ja rennompi kuin "RajatiedonFasistien" tapahtumassa, missä tuli käännyttyä muutama vuosi aikaisemmin. Osa ehkä muistaakin stoorin kilipää mummoista, jotka jostain syystä koettivat heittää puotimme tapahtumasta ulos tunnin välein ja joilla ei ollut pienintäkään käsitystä kirjojen sisällöstä, joita he koettivat kieltää myymästä. Lisäksi heräsi vahva epäilys, että kyseessä oli kansallissosialistinen salaseura, sillä RajatiedonFasistit tuntuivat olevan antiseministejä, kun ottaa huomioon kuinka voimakasta antipatiaa he tunsivat Mooseksen henkioppia kohtaan. Ehkä palaamme tähän joskus vielä myöhemmin...

Mutta lyhyesti loppuun: Kiitos kaikille teille, jotka olitte tapahtumaa omalta osaltanne tekemässä, sitä järjestämässä ja siellä kääntymässä. Kiitos kaikille asiakkaillemme, juttukavereille ja kollegoille. Kiitos myös sihisijöille, sillä te jos ketkä tuotte aina mukananne komiikkaa omalla esiintymisellänne! Kivaa oli ja ensi vuonna uudelleen!