LINTTA MEET 2016 & ANNIS METAL ATTACK

Aurinko korventaa nahkaa ja koska autossani ei ole ilmastointia, harkitsen istuvani ratin taakse ilman paitaa. Hetken mietittyäni tunnen kuitenkin sääliä muita liikenteessä liikkuvia kohtaan ja päätän pitää rievun päälläni. Turha pilata ihmisten mahdollisesti alkavia kesälomia sillä, että huristelen pitkin maanteitä liian vähissä vaatteissa. Se ei olisi ollut kaunis näky ja voisi traumatisoida viattomia ihmisiä...

Olen matkalla Saarijärvelle, LINTTA MEETtiin. Vuosi sitten tutustuin tähän mainooon tapahtumaan kiertäenssäni FLESH ROXONin ja KOFFIN KATSien kanssa maata. Yksi pysäkki oli Atmosphere Destroyers C C:n tapahtuma, minne jäinkin sitten kahdeksi päiväksi muiden suunnatessa kulkunsa kohti Kemiä. Tuo matka ei ihan kommelluksitta sujunut, mutta tänä vuonna ei onneksi ihan vastaavia katastrofeja osunut kohdalle. Auto säilyi ehjänä perille saakka, eikä tällä kertaa tarvittu ambulanssia ja poliiseja. Itseasiassa aikaa oli sen verran hyvin, että matkan varrella oli tilaisuus pysähtyä Joutsassa istuskelemaan rannalle ja heiluttelemaan varpaita vedessä laiturilla istuen. Varsin nautittava kesäpäivä melkoisesta kumuudesta huolimatta  (Jälkeenpäin sain kuulla että Paikalliset viranomaiset olivat kehoittaneet keittämään juomavetensä viikon ajan vierailuni jälkeen...)

Saan asemapaikkani rakennettu varsin pian ja olen tyytyväinen siihen että olen kerrankin ajoissa liikenteessä. Tuulesta huolimatta teltan pystytys onnistuu yksin ja saan aseteltua myyntituotteet esille. HIekkakenttä pölisee ja edellinen vuosi palautuu salamana mieleen. Sitä saatanan hiekkapölyä piti puistella myyntituotteista vielä pitkään. Se tunkeutuu joka paikkaan ja pian esillä olevissa paidoissa on harmaa hiekkapölykerros. Luovun suosiolla taistelusta että yritän pitää ne puhtaina. Sen sijaan teippaan ne huolella telineisiin, ettei tuuli vie niitä mennessään.

Ottaiskohan yhden...

Koska perjantaina ei tarvitsisi enää ajaa autoa, niin päätän ottaa hieman rennommin ja korkata kirsikkasiiderin. Joku voisi sanoa, että karmivaa esanssilitkua, mutta kyllä se vaan niin on, että mitä tahansa missä on kirsikkaa ja tai vaniljaa, sen saa minulle myytyä. Vielä kun saisi sen ripauksen vaniljaa sekaan!
Ilta alkaa hämärtymään ja erilaisia linttoja alkaa lipumaan leirintä alueelle. Jotkut hurjat ovat tulleet jo torstaina ottamaan pohjia. Leirintäalueen mökeiltä kaikuu Ahvenlammen yli rock'a'billy klassikoita ihmisten kiskoessa pohjia iltaa varten.
Bändit tekevät sound chekejä ja alue vaikuttaa autiolta. Tuntuu kuin juuri äsken paikalle saapuneet autot ihmisineen olisivat olleet vain mielikuvituksen tuotetta. ja kadonneet heti kun niihin ei kiinnitä enää huomiota.
Näkymä on jopa jollain tavalla surrealistinen. Tyhjä hiekkakenttä, yksinäinen auto parkissa sen laidalla ja kuorma-auton lavalla äänentoistoa testaava bändi. Vilkuilen matkapuhelimen kello aja se näyttää, että ensimmäisen orkesterin esiintymisvuoro alkaa näillä minuutilla. Ketään ei näy vieläkään ja ensimmäisen biisin alkaessa bändin vokalisti kiittää sarkastisesti paikalle saapunutta tuhatpäistä yleiöä...

Kovinkaan kauaa heidän ei kuitenkaan tarvitse esiintyä tyhjälle kentälle, kun paikalle alkaa saapumaan rokkareita, diinareita, tedejä, psychoja ja ties mitä väkeä. Spittarit tamppaavat hiekkaa ja kellohameet pyörähtelevät musiikin tahdissa. Hitto vie että tuota menoa on ilo katsella ja vanhan kilpatanssijan jalatkin alkavat tapaamaan taas vuosien tauon jälkeen jive -kuvioita. Tämä on sitä parasta alkukesän boogieta, vaikka kylmyys lakaakin hiipimään takavasemmalta kimppuun. Olen unohtanut nahkatakkini kotiin, sillä lähtiessä kuumuus oli kuin olisi ollut viidakossa. Ei ole enää ja nyt se kostautuu. Puen päälleni myyntirekistä ylimääräisen hupparin ja koetan pysytellä lämpimänä sen turvin - heikolla menestyksellä.

Ilta alkaa hämärtymään yöksi ja humaltuneet muutamat Lintta Meettiläiset käyvät aina silloin tällöin tervehtimässä hiekkakentän laitaan parkkeerannutta puodinpitäjää. On helvetin hauskaa kuulla olevansa tervetullut ja pienen kaupanteon lomassa kuulee hyviä tarinoita viime vuoden kohelluksista ja ties mitä muuta. Aika kuluu kuin siivillä ja ennenkuin huomaankaan, niin kello on jo ylittänyt reippaasti puolen yön. Bändit jatkavat toinen toisensa perään ja ihmiset silminnähden viihtyvät. Yhteisöllisyys on käsin kosketeltavaa ja vaikka en ole vielä täysin sisällä tässä skenessä, tunnen hyvää fiilistä että he ovat sallineet minun tulla mukaan toisellakin kertaa. Suuri kiitos veilä Reimalle ja kaikille muillekin jotka olette saaneet minut tuntemaan itseni tervetulleeksi mukaan!

Hotel Transilvania

Illan viimeinen bändi on purkamassa kamojaan lavalla. Hiekkakentällä raahustaa muutama eksyneen näköinen hahmo ja alan pakkaamaan kamoja pois vetäytyäkseni yöpuulle. On ihan saatanan kylmä. Yhtäkkiä jostain takavasemmalta puodille paukkaa helvetinmoisessa humalassa oleva rokkari, joka kertoo että akka lähetti hankintamatkalle tai muuten ei tulisi pillua. Mukana pitäisi kuulemma olla WC paperia ja kondomeja. Totean, että valitettavasti niitä ei minulla ole ja tämä herrasmies jää puhelemeen muita asioita sen kummemmmin kiirettä pitämättä. Pienen hetken päästä paikalla ryntää kuin tornado vähän helvetin kiukkuinen nainen, joka alkaa tenttaamaan, että mihin hänen poikaystävänsä oli jäänyt kutemaan. Oli kuulemma jäänyt punkkaan odottelemaan sankariaan, mutta ei kuulu miestä, ei saatana, vaikka valmiina olisi oltu ilman sen kummempia lämmittelyjä (ainakin sen verran kuumana tämä nuorinainen kävi - eri asia sitten oliko kiimasta vai raivosta). Vielä enemmän kipinää tämä raivotar otti, kun kuuli että siippa ei ollut edes etsinyt kumeja ja paperia, vaan oli jäänyt juttelemaan jonkun vitun paitakauppiaan kanssa jonnijoutavia sen sijaan, että olisi palannut lemmentekoihin tyttöystävänsä kanssa. Otan suosiolla muutaman askeleen taaksepäin välttyäkseni raivon purkaukselta ja pariskunta katoaa naisen kovaäänisen sadattelun säestämänä pimeään yöhön. Itse sen sijaan kääriydyn kerälle pakettiauton kajuuttaan makuupussin suojiin.

Kuva dramatisoitu - oikeastihan sieltä tuli lämmintä vettä...

Voi saatana miten voikaan olla niskat ja selkä jumissa, totean kun kömmin ulos kylmästä pakusta seitsemän aikaan aamulla. Olen nukkunut ehkä kolme tuntia, sillä bileet ovat jatkuneet leirintäalueen pimeydessä äänekkäinä läpi yön. Venyttelen hetken aikaa kohmeisia raajojani ja laitan auton käyntiin saadakseni lämpöä, joka alkaa pikku hiljaa täyttämään ohjaamon. Kelmeä aamuaurinko ei lämpöä tarjoa, joten se täytyy saada aikaan muulla tavoin. Pikkuhiljaa alkaa väri palautumaan kroppaan ja jotta tuntisin itseni taas ihmiseksi, suuntaan suihkukatoksille mukanani pyyhe ja hygieniatarvikkeet vain todetakseni, että tarjolla on hyytävän kylmää vettä aamusuihkun muodossa. No jos ei kuole sydäriin, niin ainakin herää, totean peseytyessäni vedessä, jonka avulla voisi helposti pitää norjalaisen kalanperkaamon pakastimet jäisinä.

Kohtuullisen raikkaan suihkun jälkeen päätän nauttia runsaan aamupalan Leirintäalueen kahviossa. Aamupala ei ole hinnalla pilattu ja viidellä eurolla tulee kiskottua semmoinen määtä särvintä kitusiin, että tuskin sitä määrää saisi edes kaupasta sillä hintaa. Vatsa täynnä onkin mukavampi alkaa taas pistämään kauppapaikkaa pystyyn päivää varten. Fiilis on mitä mainioin, sillä edessä olisi kiireetön iltapäivä ja auringon paistetta ennenkuin siirtyisin illalla Poriin ja ANNIS METAL ATTCAKiin...

WRONG!!! Voe perkale! Olen katsonut aikataulut totaalisen väärin. Porissa pitääkin olla jo kahdelta, sillä ovet aukeavat neljältä ensimmäisen bändin aloittaessa soittonsa viideltä! Voi kilin vitalis! Olin varautunut siihen, että lähden ehkä kahden kolmen aikaan liikenteeseen ja vietän rennon iltapäivän myyntihomisa ja samalla katsellen LINTTA MEETin perinteisiä skaboja, missä rokkarit kisaavat keskenään mitä erikoisimmissa lajeissa. Sen sijaan alan raivokkaasti pakkaamaan pakua tavaroilla, joita olen juuri hetkeä aikaisemmin nostanut esiin. Lopulta puran teltan ja lähden kaahaamaan kohti Poria. Ei mene aina niinkuin on suunnitellut, ei edes koskaan...

Väsyttää ihan perkeleesti. Edllisenä yönä on tullut nukuttua ehkä kolme tuntia ja ajomatkan aikana Saarijärveltä Poriin olen pysähtynyt yhden kerran ottamaan vartin torkut levähdyspaikalle varmistaakseni, että en nukahda rattiin. Saapuessani Anniksen nuoorisotalolle paikalla on vaikka kuinka paljon tuttua väkeä eri bändeistä. Myös Mäkysen Sami, tapahtuman järjestäjä, juoksee stressaantuneen näköisenä ympyrää. Näihin kemuihin on aina hyvä tulla uudestaan ja uudetaan, sillä täällä jos missä tuntee olevan kuin kotonaan ja veljeys on se sana, mikä tulee ensimmäisenä sanana mieleen ihan kaikilla tavoin. Pikaisten tervehtimisien jälkeen alan roudaamaan myyntikamoja salin puolelle ja sitä ei tarvitse tehdä yksin. Tutut muusikot jeesaavat minkä oluen juonniltaan kerkiävät ja kuorma on siirretty sisätiloihin muutamassa minuutissa. Yhdessähän näitä tapahtumia tehdään ja puolin ja toisin toisiamme autamme.

Sillanpääasema on rakennettu ennätysnopeasti ja olen valmiina ottamaan vastaan sen mitä tuleman pitää. Tuntuu että silmät eivät pysy auki ja vessan peilistä katselee vastaan harmaantunut zombie. Pian kuitenkin veri palaa ruumiiseen kun ovet aukeavat ja tuttuja kasvoja saapuu mestoille tervehtimään ja hankkimaan levyjä sekä paitoja. Kauppa käy ja ainoa asia mikä harmittaa on se, että olen tällä kertaa yksin liikenteessä enkä näin ollen pääse juuri bändejä katsomaan. Olisin enemmän kuin mielellään halunnut nähdä AUTHORin keikan, sillä he ovat useammassakin paikassa todistaneet, että eivät ole mikä tahansa tusinaorkesteri, vaan kovan luokan pumppu, joka tulee vielä pääsemään pitkälle muuallakin kuin kotimaisilla estradeilla. Bändistä kuulee puhuttavan ties mitä, mutta itse leimaan sen kateelliseksi paskanpuhumiseksi, mitä ikävä kyllä tässäkin skenessä esiintyy. Harmittelen hiukan Authorin osalta esiintymisjärjestystä, sillä heidän ei kuuluisi todellakaan olla se ilan ensimmäinen orkesteri - no, ei niin pahaa jottei jotain hyvääkin. Pääsevät ainakin aikaisemmin oluthanojen kimppuun kun keikka on heitetty heti alussa alta pois!

Author
Kuva: Esa-Pekka Koskinen

Väsymys syvä kuin kuolema

Vaikka väsymys riivaa, niin siltikin haluan käydä tsekkaamassa edes muutaman bändin vaikkapa vain muutaman biisin verran. Itselleni ihan totaalinen yllättäjä ja killeriveto lähti TORTURE KILLERiltä. Todella groovaavaa Death Metallia, mikä tuntuu ja erottuu tusinamurinasta kuin partakoneenterä hillomunkista! Jumalauta mitä meininkiä, melkeinpä olisin hankkinut herrain levyn ja ehkä paidankin jos niitä olisi ollut tarjolla. Sen sijaan joudun tyytymään vain live-elämykseen, kun tallenteita ei ollut tarjolla. Tulihan siellä pari muutakin tsekattua, mutta väsymys oli sitä luokkaa, että vain HORNAsta jaksoi sen jälkeen innostua. Myös tapahtuman muut vieraat tuntuivat samasta asiasta innostuvan, sillä bändin paidat, hupparit ja levyt tekivät kauppansa toisin kuin Behexenin uutukainen, joka keräsi pölyä myyntitiskillä. Itse olin vähällä sortua sen hankintaan, mutta ne samplet mitä albumista oli kuullut ja kollegoiden kommentit siitä, että nyt ei olla jaksettu edes yrittää ja ollaan vedetty siitä mistä rima on ollut matalimmillaan saivat aikaan sen, että ehkäpä sen joskus jostain divarista mukaan otan, jos sattuu halvalla vastaan tulemaan.

Ilta etenee vääjäämättömästi kohti loppuaan ja oma väsymys on sitä luokkaa että alkaa hokemaan, että tulispa luoti ja tappais. Mutta lepoa ei ole tarjolla pieniä istumataukoja lukuun ottamatta. Kun Blood Red Throne aloittaa settinsä, aloitan pistämään sirkusta nippuun ja siirtämään muutaman ystävän avustuksella Satanic Panzerwagenin uumeniin. Uni karisee hetkeksi silmistä ja tunnen olevani taas pirteä. Jätän Porin taakseni ja lähden ajamaan kohti kotia, vaikka muutamaan kertaan jo mietinkin, että pitäisikö jäädä yöksi. Päädyn kuitenkin siihen ratkaisuun, että loikkaan auton rattiin, koska todennäköisyys siihen, että löytäisi itsensä kaatamasta viinaa kitusiin illan orkestereiden kanssa olisi kohtuulisen suuri jos jäisi Annikseen. Seuraavana päivänä ajomatka olisi sitten huomattavasti helvetillisempi, eli ei muuta kuin kilometrejä nielemään.

Saavun viimein kotiin ja kaadun kuolleena vuoteeseen. Kello on puoli kuusi aamulla ja mu perhe herää noin puolen tunnin kuluttua. Olen ollut nukahtamaisillani rattiin useampaan otteeseen ja vain se, että olen pysähtynyt kolme kertaa ottamaan pienet torkut matkan aikana, on pitänyt tajunnan tason silä asteella että pääsin hengissä kotiin. Ei puhettakaan siitä, että olisin jaksanut paluumatkalla viedä auton lastia firmalle... sen kerkiää hoitamaan myöhemminkin. Nyt tarvitaan vain lepoa, unta, syvää kuin kuolema...

Ps. Saimme tehtyä sen verran myös hankintoja että meillä on tarjolla HORNAn CD levyjä sekä myöskin HORNAn huppareita. Nopeat syövät hitaat ja nostelen ne tiistaina hyllyyn...

Nyt hyvää yötä ja Hail Satan vai miten se meni?