keskiviikko 25. toukokuuta 2016

DUNGEONIN VIILEYDESSÄ


Maanantait ovat niitä päiviä, milloin pitää torjua arkea ja tylsyyttä kaikin mahdollisin keinoin, sillä viikon ensimmäinen päivä määrittää varsin pitkälle sen, minkälainen koko viikosta tulee. Steelfestien jälkeen olo oli varsin murjottu ja sielulle piti saada virkistystä - siispä sovimme upean Iinan kanssa kuvaussession ja pakenimme auringolta turvaan viileän dungeonin suojaan muutamaksi tunniksi tekemään kuvasarjaa myös teidän iloksenne. Iinan kuvasarja, minkä viime vuonna kuvasimme hautausmaalla oli varsin suosittu -taisipa olla yksi suosituimmista ja moni onkin kysynyt että milloinka saamme hänestä lisää kuvia esille. Pyyntöönne on nyt vastattu olkaa hyvä!