maanantai 25. huhtikuuta 2016

True Blood with Arabellum

Nyt mennäänkin "True Blood" hengessä. Näin joskus aikoinaan sarjan julisteen, joka oli varsin pysäyttävä, mutta se unohtui vuosien myötä. Se palautui pian kuitenkin mieleen, kun Arabellum niminen malli lähetti sen samaisen posterin linkin minulle ja sanoi, että nyt tehdään jotain tälläistä. Kahta kertaa ei tarvinnut käskeä ja nyt esittelemmekin upean horror beiben - ARABELLUM olkaa hyvä!

Q: Sinulla on hauska taiteilijanimi, mistä ihmeestä se tulee?
A: Minut löydettiin go-go- tanssijaksi Mondo Sleaze-clubille ja clubin isäntä The Baron keksi nimen minulle koska olen salaperäinen arabi ja vaarallinen kuin ase... 


Q: Eli olet tottunut esiintyjä? Minkälaisia GoGo esitykset ovat, sillä on varmasti paljon ihmisiä joille aihe ei paljoa sano?
A: Go go on lähtöisin 60-luvulta New Yorkista. Kuuluisaksi se on tullut New Yorkin Peppermint Clubilta ja Los Angelesin Whiskey a Go Go - rock clubilta, joilla naiset tanssivat pöydillä. Clubien vetäjät keksivät naisia minihameissa ja korkeissa bootseissa ravintoloihin tanssimaan pöydillä ja viihdyttämään sotilaita.

Q: Kuulostaa hauskalta! Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen heti tuosta 60-luvun elokuvat mistä päästäänkin aiheeseen, eli minkälainen on elokuvamakusi?
A: Keräilen elokuvia ja rakastan hyviä kauhuelokuvia ja mustan huumorin komedioita. Myös 60- ja 70-luvun sleaze-elokuvat ovat hauskoja. Tarantino ja Rodriguez ovat tehneet sleaze-tyyliä upeasti ja heidän leffoista löytyy myös go go-tanssia.


Q: Aaa, viittasin edellisellä True Blood sarjaan, mutta palataan yleisesti kauhuun. Kerroit että pidät kauhuelokuvista ja rakkaudestasi vampyyreihin. Haluatko kertoa meille lisää mikä näissä hahmoissa viehättää ja minkalaisia vampyyrielokuvia katsot mieluiten?
A: Katsoin kiinalaisten ystävieni kotona ala-aste-ikäisenä paljon kauhuelokuvia. Siihen aikaan leffoa leikattiin paljon Suomessa. He toivat Kiinasta hyviä elokuvia ja näin kiinalaisia samurai-vampyyreja ja myös ihanan Roman Polanskin the fearless vampire killers-klassikon. Hahmoissa kiehtoo ajatus että miltä tuntuisi olla tällainen olento ehkä jopa vuosisatoja. Siinä on dilemma, olisi kaunis, nuori ja vahva, mutta kuollut ja riutuisi omassa vankilassaan ikuisuuksia...
 

A: Olisiko se ihana kohtalo? Vampyyreja on myös niin monenlaisia, ihan kuin koirarotuja! Eri maissa ja kansantaruissa on erilaisia ja osa on aika hurjia, eikä näissä vampyyreissa ole yhtään sitä seksikkyyttä ja erotiikkaa mitä varsinkin nykysarjoissa on paljon. En haluaisi olla esim. kääriliinoja pureksiva yksisieraiminen vampyyri!


Q: On totta että esim aasialaiset vampyyrimytologiat eroavat eurooppalaisista melkoisesti. Minkälaiset kauhuelokuvat sinua muuten miellyttävät vampyyrielokuvien lisäksi? Ja yksi tärkeä peruskysymys - mikä siinä kauhussa kiehtoo?
A: Tykkään yleensä kauhuleffoista joissa on jokin yliluonnollinen mörkö. Kuten Freddie Krueger. Kauhussa kiehtoo se yliluonnollinen pahuus mikä voi hyökätä normaaliin arkeen ja sitten pitää keksiä miten selvitä hengissä! Aina ei tarvitse olla yliluonnollista, myös ensimmäinen Friday the 13th ja Scream-sarja on juuri sitä taistelua jotain psykopaattia vastaan. Ja Screamissa tulee hyvin esille kaikki klisheet kauhuleffoista, eli virheet joita tehdään kun yritetään selviytyä hengissä...


Q: Kuvasarjassa mikä sinusta on otettu näyttää kuitenkin siltä, että ainakaan sinun vastanäyttelijäsi ei ole selvinnyt hengissä, eli kuvassa on mukana selkeästi myös kauhuelementti. Miten pääsdyit tekemään tälläisen kuvasarjan ja oletko toiminut mallina aikaisemminkin?
A: Idea lähti Mr. PääPerkeleen kertoessaan minulle kehittyneensä vuosien aikana valokuvaajana. Otin sen haasteena, teimme ensimmäisen kerran vampyyrikuvaukset kymmenisen vuotta sitten. Itse olen myös tehnyt paljon mallin töitä varsinkin viimeisen vuoden aikana. Kai me kumpikin halusimme testata osaammeko yhtään paremmin! hauskaa meillä ainakin oli koko päivän. Käytimme myös aitoa verta kuten kymmenen vuotta sitten. Tällä kertaa minua ei kyllä huijattu maistamaan sitä!



Q: Ensi kerralla sitten. Miten olet päätynyt aikoinasi kameran eteen?
A: En ollut yhtään kiinnostunut parikymppisenä mallin töistä. Aloitin meikkaajana erilaisissa kuvauksissa koska olin siinä lahjakas. Sain myös paljon yksityisopetusta alan huipuilta ennenkuin suoritin maskeeraaja-tutkinnon. Välillä pyydettiin myös malliksi jopa ulkomaille asti, mutta se ei tuntunut omalta jutulta ja kieltäydyin monta kertaa. Innostus lähti yllättäen koska tajusin sen auttavan työssäni ohjatessani malleja kuvauksissa. Aloitin myös tanssijana uudelleen vuosien tauon jälkeen ja burlesquen maailma on myös vienyt täysin mukanaan. Tähtään nyt myös burlesque-artistiksi ja artistina tarvitsen paljon myös promokuvia. Kuvauksissa on välillä todella raskasta koska usein suunnittelen kaiken, stailaan ja toteutan. Mutta se on ihanaa! Ja olen saanut työskennellä aivan mielettömien huippukuvaajien kanssa ja ihailen heidän lahjakkuuttaan, kuvien jälkeä ja visioitaan. Koko sitä luomisprosessia ennen itse kuvaushetkeä. Haluaisin itsekin olla kuvaaja joku päivä...

Käy viereilemassa myös Arabellumin Facebook sivuilla LINKKI