keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Forest of Witchery

Viimeisiä studiosessioita Munkan Dungeonissa ennenkuin siitä jouduin luopumaan. Rakensin sisätiloihin metsän, koristelin pääkalloilla ja usvan keskeltä esiin astui Satanica. Tämän kaltaisia kuvia voisi helposti lähteä kuvaamaan ihan ulkoilmaankin. Nyt olisi vielä sopivan synkkääkin, kun luonto ei ole vielä herännyt. Mutaa, usvaa, paljaita puita. Helvetti, pakkohan se on toteuttaa, tarvitaan vain sopiva malli. Ilmoittautua saa vaikka meilitse sami@bloodceremony.net! 

Kuvia muokatessa tuli kuunneltua paljon Cradle of Filthiä, vaikka otsikosta voisi vetää mielleyhtymät johonkin toiseen bändiin ja sen tuotantoon. Musiikilla on voimakas vaikutus lopputulokseen ja luovaan prosessiin. En olisi voinut kuvitellakaan kuuntelevani näitä muokatessani mitään muuta. Ehkäpä seuraavaan kuvasarjaan tarvitsee vaihtaa levyä, että ei ala toistamaan itseään, heh!

Ai niin, viimeisimmästä kuvasta on tarkoitus painattaa myös T-paita, vielä pitää miettiä mitä siihen painattaa kuvatekstiksi. Saa tehdä ehdotuksia.

Photos: Sami Haavisto
Model: Satanica